Taas muistelen kuinka sinut vein
tuohon autioon kalliosaareen
Ja kysyin minne ovat lokit sieltä kadonneet
Vaan en huomannut, et siinä ollutkaan

Huomaan kadulla mua tuijotetaan
kai ne puhuu että varjojani pelkään
Kai puhun paljon yksin, vaikka toiset kuulee
Vaan ei se liikuta mua enää hiukkaakaan

Tiedän että kaipaat vielä sinäkin
vaikka luottanut et sydämeni paloon
En enää pimeää mä pelkää, mutta kuitenkin
heti aamulla mä lähden kulkemaan
nousevan auringon valoon

Taas muistelen kuinka sinut näin
torin kahvilassa viimeisen kerran
Mua ihmetelkööt vaikka valuu kyyneleet
Nyt on viimein tullut aika unohtaa

Vaan tämän yön mä vielä valvon
Ja heitän kaiken pois sua muistuttavan
mun pakko on niin, vaikka vieläkin sua palvon
muuten aamun en näe nousevan