Joskus kadehdin kuolleita
kun uhmaan pohjoista taivaan painoa
se silmäni sulkee, polvilleni pakottaa
en tunne enää mitään
vain jään luita myöten
elämälle suonissani tahdon lopun lahjoittaa

Taivas, tähdet ja kuu
tänä iltana pois lakastuu
olen hiljaa kun maailma kuolee

Henkenä hongiston
lapsena Pakkasherran
nyt olen ajaton tämän ikuisuuden verran

Tapaa minut siellä missä valo pahan merkki on
missä turhaan tietä etsin
missä olen ajaton

Joskus kadehdin kuolleita
Kuolemaa ihaillen, pakkaseen paeten
missä varjot vaeltaa, siellä lumi kasvot saa
sinne synnyn hymyillen