piirrän paperille kasvot
jotta en olisi aivan yksin
uuden syntymän hetkellä
vieraan talon kylmyydessä

piirrän merkkejä käsiini
jotta paremmin muistaisin
vuodet jotka kuolleen tavoin
tahdoin kaiken itselleni
lasken käteni laidan yli
mustaan virtaavaan veteen
on juuri se hetki
jolloin huomaa olevansa
mutta avaruus ei hymyile
tähtien valo vanhentunutta
ihmiselämä rakennettu
toisen elämän raunioille

kaupungin laidalla, karsikkopuussa
laulaa vainottu kirjava lintu
laulaa laulua surullisempaa
laulua iäksi rikkoutunutta

olen lintu ontoin luin
ja siivin monenkirjavin
kynsissäni puristaen nauhaa
käsinkirjailtua
korkealla ylläni
siiveniskun tuollapuolen
lentää lintu suurin
lintu kultasulkaisin