Toisiinsa kietoutuneina
he kulkevat metsän halki,
heille tuntemattoman,
pienille loputtoman.

Rukka-Peikko Takkutukka
Ja Heikko-Peikko Pelokas
Molemmat niin urheina
ovat toistensa tukena.

Mitä puiden takana heitä odottikaan?
Niin kaunis kukka,
jota ei osaa sanoin kuvailla.
Sen tahtoi itselleen rukka, pikku Takkutukka.

CHORUS:
Lyijynraskaita
Jalkojaan ei tunne kumpikaan,
ei maailmaa,
ympärillä pelkkää harhaa.
(x2)

Halki jäätyneen maan
he kulkevat käsikkäin.
Katsomatta toisiaan,
sanomatta sanaakaan.

Jään pinnasta peilasivat
Uurtuneita kasvojaan.
Silmät niin vettyneet
ovat isäntiinsä pettyneet.

Se kukka kuoli ja Takkutukan kyyneliin
hukkui Heikko-Peikko.
Niin se vain menee,
ei aina käykkään niin,
kuten toivoi rukka, pikku Takkutukka.

[CHORUS]

Sormet vieraat soittavat
tätä soitinta,
kuoleman sormet
kylmät ja kankeat.

Astun sisään portista,
vieras maailma
avautuu sen takaa,
maisemat ankeat.

Nyt sanat on jo sanottu,
laulut on laulettu,
aamun koittaessa
ilta jo hämärtää.

Kun hukun itkuuni
toivon että jää
edes kauniin kukan nimi
tänne elämään.